Seinällä kasvavat kukat

Tässä todellisia katseenvangitsijoita joko ulos tai sisätiloihin. Kukka, joka kestää ja kimaltaa.



Vulgare

Kasvaa seinällä, lähinnä ulkona. Sietää hyvin kuivuutta ja kuumuutta, samoin kosteutta ja kylmyyttä tai ihan mitä tahansa olosuhteita. Ei vaadi lannoitusta. Kukinnon koko tyypillisesti n. 45-60cm. Esiintyy usein ryhminä, suoranaisina asetelmina. Hymyilyttävän kaunis

Helianthus

Tämäkin kukinto viihtyy seinällä, röyhkeän komea. Jättää varjoonsa kaikki muut kasvustot koollaan ja valtavalla valontarpeellaan. Tätä kasvia on lähes mahdotonta tuhota, siihen eivät tehoa tunnetut kasvismyrkyt eikä se elinvoimaa selätä myöskään tuholaiset. Tuottaa suunnatonta iloa omistajalleen ja naapureille sekä kylän henkilöille. Koko n. 80cm, paino liki 10kg.


Pericallis

Pericalliksen levinneisyys keskittyy Vienankarjalaan. Muista kukkivista lajeista poiketen kukinto on auki vain öisin ja ainoastaan täydenkuun aikaan. Kukka sopii tyyliltään skandinaaviseen sielunmaisemaan kuin hanska käteen; yksinkertainen muotokieli ja aavistus bling blingiä. Kukinnosta esiintyy myös hiukan harvinaisempia värimutaatiota. Erilaisia versioita saattaa elää samalla alueella, jopa samassa ryppäässä. Mutaation aiheuttajan selvittämiseksi on perustettu kansainvälinen tutkijaryhmä. Koko noin 70cm.